tiistai 24. toukokuuta 2011

Kevään juhliin

Meinasin jo vallankin vaipua epätoivoon Ninnin kevätjuhlamekko-ompeluiden kanssa, mutta onneksi tämä päivä oli jo ompelurintamalla eilistä parempi.

Tänään on juhlittu esikoisen eskariryhmän kevätjuhlia ja päätin eilen, että on oikeus ja kohtuus, että Ninni saa uuden juhlamekon. Päätin testata erästä lehdestä löytynyttä kaavaa, mutta pian kävi ilmi, että kaava oli aivan liian leveä. Valitettavasti en hylännyt kaavaa riittävän ajoissa. Ehdin jo leikata kankaat ja ommellakin ennenkuin huomasin, ettei siitä mitään tule. Kun Kirsikkakin kävi toteamassa tilanteen toivottomuuden, heitin puolivalmiin mekon tilkkukoppaan. Kankaista ei tullut mekkoa, mutta ehkä joskus vielä vaikka kukkaro;).

Tänään juhlista kotiuduttuamme otin härkää sarvista ja aloitin mekkoprojektin uudestaan. Nyt aloitin urakan valitsemalla värikkäitä kankaanpalasia, jotka ovat jääneet tähteeksi muista ompeluksistani. Malli muokkautui kuin itsestään ompelun edetessä ja lopputuloksesta tuli niin onnistunut, että pystyn jo unohtamaan eiliset ankeat fiilikseni.





Ninni nöpöläinen oli myös oikein tyytyväinen tyttönen hääräillessään uudessa mekossaan omassa valtakunnassaan.


Kankaat ovat pääosin tilkkupussistani. Kukkakangas on kierrätyskangas huuto.netistä.
Malli on oma.

Onneksi elämä on yhtä kevätjuhlaa ja mekoille on tarvetta huomennakin!
Sunna


16 kommenttia:

  1. Suloinen Ninni ja suloinen on kyllä mekkokin.

    Huomisissa juhlissa nähdään!

    VastaaPoista
  2. Oikein hauska idea! Ja toteutus on taattua kaunista työtä!
    Yksi kevätjuhlamekko se on kai itsekin väkerrettävä, kun kuopus ilmoitti tarvitsevansa jotain rimpsuihelmaista ja vaaleanpunaista...

    VastaaPoista
  3. Erityisesti pidän mekon väri ja kuosi yhdistelmistä. Taas ideoita oman pikku tyttösen mekkoihin.
    Ihana myös tuo valkovuokko banner! Suomea ikävä!

    Terkuin,
    merja

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis kangas! Nuo kauniit kierrätetyt kankaat onnistuu kyllä aian kiertämään minut kaukaa.

    VastaaPoista
  5. Salla: Oli kiva nähdä teitä:) Meillä pienin sammui heti kotiin selvittyämme.

    Aatuska: Kiitos ja ompeluintoa:)

    Merja: Tykkään ompelussa itsekin juurikin tuosta erilaisten kuosien yhdistelystä. Suomessa, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, on jo ihanan kesäistä, jos ei sada kaatamalla, kuten tällä hetkellä.

    Sanna: Yritän aina kirppiksiä kolutessani katsella kankaita tai vaatteita, joissa on kivoja vanhoja kuoseja. Aika hankala on löytää kivoja ja tarpeeksi hyväkuntoisia tai sitten en vain ole sattunut oikeaan paikkaan niitä etsiskellessäni.

    VastaaPoista
  6. Voi miten suloinen tyttönen, aivan kuin nukke itsekin. Mikä aarre ja ihme pikkuinen!! Täällä aivan herkistyy kun meillä päivänokosiaan ottaa 8 kuinen pikkuprinsessa. Taitavia ompelijoita.. miten ehdittekään tekemään noita luomuksia kun lapset häärii mukana?
    terv. Minna

    VastaaPoista
  7. Ninni-nöpöläinen on niin suloinen iso-pieni, etten mekkoa nähnyt ollenkaan.

    Oltiin viikko lomalla, meidänkin lapset sanoivat melkein joka illan päätteeksi: paras päivä ikinä!

    anu

    VastaaPoista
  8. Voi että mikä ihana suloinen pikkutyttö ja ihanaa, että sai arvoisensa mekon kesäksi!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana blogi teillä! <3

    VastaaPoista
  10. ninni niin suloinen pikkuneiti kerrassaan!

    VastaaPoista
  11. Hei! Teil on kyllä tosi ihana blogi täynnä kaikkee nättiä ja inspiroivaa. Ihana mekko tämäkin :)

    VastaaPoista
  12. Hauskasti tuo yläosa toteutettu ja tilkut passaa hyvin yhteen, kuten aina ennenkin.

    VastaaPoista
  13. En pystynyt nyt keskittymään tuohon ihanaan mekkoon, kun toi käsittämättömän suloinen Ninni vei kaiken huomion. IHANAT!

    VastaaPoista
  14. Todella suloinen tämä mekko ja muutkin tekemäsi mekot! :)

    VastaaPoista