Aika menee hurjaa vauhtia.
Noin vuosi sitten aloittelimme yhteistä blogitaivaltamme.
Olimme vasta tavanneet ja tutustuneet toisiimme tyttöstemme harrastusten merkeissä. Olimme niin innoissamme orastavasta ystävyydestämme, että saimme jopa perhepiiristä leikkimielisiä varoituksia siitä, että etenemmeköhän suhteessamme vähän turhankin nopeasti;).
Noin vuosi sitten aloittelimme yhteistä blogitaivaltamme.
Olimme vasta tavanneet ja tutustuneet toisiimme tyttöstemme harrastusten merkeissä. Olimme niin innoissamme orastavasta ystävyydestämme, että saimme jopa perhepiiristä leikkimielisiä varoituksia siitä, että etenemmeköhän suhteessamme vähän turhankin nopeasti;).
Blogin pitäminen yhdessä on ollut antoisaa ja palkitsevaa.
Olemme oppineet paljon toisiltamme,
saaneet tukea ja kannustusta sekä teknisissä asioissa että tyylillisissä valinnoissa.
Bloggailun alkuhuumassa jaoimme postausvuoroja ja jouduimme välillä toppuuttelemaan toistemme tahtia. Tällä hetkellä työt ja arki pitävät huolen siitä, että ompelukoneen tai tietokoneen ääressä vietetty aika on vähentynyt eikä projekteja ehdi toteuttaa ihan siinä tahdissä kuin mieli tekisi.
Olemme oppineet paljon toisiltamme,
saaneet tukea ja kannustusta sekä teknisissä asioissa että tyylillisissä valinnoissa.
Bloggailun alkuhuumassa jaoimme postausvuoroja ja jouduimme välillä toppuuttelemaan toistemme tahtia. Tällä hetkellä työt ja arki pitävät huolen siitä, että ompelukoneen tai tietokoneen ääressä vietetty aika on vähentynyt eikä projekteja ehdi toteuttaa ihan siinä tahdissä kuin mieli tekisi.
Mekot ovat aina olleet meille molemmille se suurin intohimo näin ompelurintamalla.
Jotkut tarkkasilmäiset ovat saattaneetkin kuluneet kesän aikana kummastella mekkopostausten vähentymistä. Syynä ei ole tyttöstemme mekkoboikotti eikä ompeluhimomme hiipuminen. Sen sijaan olemme viime keväästä asti toteuttaneet yhdessä suurta unelmaamme omasta kirjasta.
Jotkut tarkkasilmäiset ovat saattaneetkin kuluneet kesän aikana kummastella mekkopostausten vähentymistä. Syynä ei ole tyttöstemme mekkoboikotti eikä ompeluhimomme hiipuminen. Sen sijaan olemme viime keväästä asti toteuttaneet yhdessä suurta unelmaamme omasta kirjasta.
Mekkotehdas-kirjamme tulee olemaan täynnänsä tyttösiä, mekkosia ja leikin lumoa....
Se sisältää kaavoja ja ohjeita mekkoihin sekä muihin askartelu- ja ompeluprojekteihin.
Tyyliin ja tunnelmaan sopivilla kuvilla on suuri merkitys onnistuneessa kokonaisuudessa ja olemmekin enemmän kuin onnellisia saatuamme tiimiimme ja kolmanneksi tekijäksi kirjaamme ihanan ja lahjakkaan valokuvaaja
Kesä on kulunut mekkomalleja suunnitellessa ja ommellessa. Ensimmäiset kuvaukset teimme kesän kynnyksellä syreenien tuoksuessa.Viimeisiin ulkokuvauksiin tarvittiin jo mekkotytöillekin villahousuja kuvaustauoilla käytettäviksi. Nyt suurin osa ompelu-urakasta ja kuvauksista on saatu tehdyiksi ja jatkamme kirjallisen osuuden parissa painimista.
Kustantajana kirjassamme on WSOY ja se tullaan julkaisemaan ensi vuoden aikana. IIK, miten ihanaa!
Jatkamme blogin pitoa entiseen malliin ja täältä tulette saamaan myös uusinta tietoa kirjan etenemisestä ja tunnelmista sen tiimoilta.
Olemme onnellisia saamastamme palautteesta ja ihanista kommenteistamme.
Aloitimme blogimme mekkoarvonnalla vuosi sitten ja ajattelimme,
että nyt ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi
arvonta
olisi taas paikallaan.
Aloitimme blogimme mekkoarvonnalla vuosi sitten ja ajattelimme,
että nyt ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi
arvonta
olisi taas paikallaan.
Arvomme kolme settiä, joihin kaikkiin kuuluu tekemämme huivi, korvakorut ja Kristan kortteja.
Osallistut arvontaan jättämällä pienen viestin kommettiboksiin. Voit osallistua vain yhden setin arvontaan, joten mainitsethan suosikkisi viestissäsi. Myös ulkomailla asuvat lukijamme voivat halutessaan osallistua arvontaan.
Arvontaan voi osallistua 11.11.2011 asti. Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!
Halauksin
Kirsikka ja Sunna
We are celebrating our blog´s first anniversary and therefore we are having a lottery. We are lucky to have so many readers also abroad. You can take part to this giveaway worldwide. Just choose your favorite from these three sets and leave a comment and you are in.
Lottery starts today and ends 11.11.2011 in the evening Finnish time.
Good luck!
Good luck!




Wau, ONNEA kirjasta! Siitä tulee varmasti tosi upea.
VastaaPoistaJa osallistun myös mielelläni arvontaa.
Voi että miten upeaa!! Olen tosi onnellinen puolestanne. Krista Keltanen on ehdottomasti lempparikuvaajani. Kirjasta tulee varmasti tosi upea. Odotan jo, että saan sen omaan kirjahyllyyn. :))
VastaaPoistaArvontaan haluan kanssa osallistuaja lempparini on tuo A vaihtoehto. Onnea vielä 1-vuotiaalle blogille. Täällä on aina ilo vierailla.
Oi, miten mukava uutinen! Olen monesti miettinyt mekkojanne katsellessa, että haikeaa, kun niihin ei ole kaavoja. Mutta nyt siis jotakin ihanuuksia on luvassa! Onnea projektillenne ja onnea taidan tarvita myös itse, sillä setti numero 1 olisi kovasti mieluinen....
VastaaPoistaTosi hieno uutinen tuo kirja! Varmasti tulee hankittua ilmestyttyään.
VastaaPoistaArvonnan suloisista palkinnoista suosikkini olisi A.
-Nina-
Jännityksellä jään odottamaan kirjaanne ja ihania mekko-ohjeita! :) Paljon onnea ja energiaa projektiinne! Jos arpaonni osuu kohdalle, pidän setistä C. :)
VastaaPoistaTosi kiva että teette oman kirjan! Nuo kuvat on niin sulosia ;)
VastaaPoistaMinäkin osallistun arvontaan, mieluinen paketti olis tuo C :)
Ihania mekkosia teette!Täytyypä nähdä kirja, kun se ilmestyy.Huipun valokuvaajankin olette saaneet.
VastaaPoistaSetti A:n arvonnassa mukana.
Lila
Mukavia uutisia :)
VastaaPoistaJa arvonnassa jos voittaisin, valitsisin ehkä setin A
Anna (VLLE)
Tuo kirja on sitten pakko ostaa, uskomaton tekijätiimi! Onnea! Joo, ja tehkää kirja teidän upeista sisustuksista samaan syyssyyn:) Mukana IIIIIIhanassa arvonnassa ja B settiä. Olin muuten kuvitellut blogin perusteella, että olette ystäviä jo aikojen takaa.
VastaaPoistaOi mahtavaa... Täytyykin sitten hommata se kirja!! :)
VastaaPoistaIlman muuta osallistun arvontaan, niin ihanat on palkinnot! Valitsen setti B:n
Varmasti ihana kirja tulossa! Kauniita settejä kaikki, mutta jos onni suosii, niin haluaisin setin B. Kiitos ohanasta blogista♥
VastaaPoistaIhania kirjauutisia! Onnea ja tsemppiä projektiin :)
VastaaPoistaEhdottomasti arvonnassa mukana tavoittelemassa settiä A.
Wau, kuinka hienoja uutisia!
VastaaPoistaOnnea oikein, oikein kovasti tulevan kirjan johdosta! Tuskin maltan odottaa;)
Arvontapalkinnoista eniten minun silmääni miellytti setti A.
Vaikka valinta oli vaikea, kaikki kauniita...
voin vain kuvitella miten ihana kirja tulee <3
VastaaPoistaOsallistun arvontaan ja tavoittelen A-palkintoa!!
Vautsi, kirja, ihanaa! Onnea siitä :) osallistun myös arvontaan mielelläni, onhan tämä yksi lempiblogeistani.
VastaaPoistaJos onni minua suosisi haluaisin setin A <3
Osallistun arvontaa, mieluisin olisi tuo setti A.
VastaaPoistaOnnea tulevasta kirjasta, aivan huisin jännä juttu! :)
Oi miten ihanaa tuskin maltan odottaa kirjaanne :)
VastaaPoistaArvonnassa vaikea valinta mutta setin A arvontaan :))))
Vau, oma kirja! Varmaankin oikein dream come true! Onnittelut. Osallistun arvontaan kiikarissa vaihtoehto C :)
VastaaPoistaKirjasta tulee varmasti UPEA. Nuo kaksi Krista Keltasen kuvaa ovat häikäisevän hienoja, ihan vaan niitä jäin toviksi katselemaan. Arvontaan osallistun ja ensimmäisenä mielenkiinto kohdistui settiin A :D!
VastaaPoistaonnea sekä 1-vuotiaalle kuin kirjallekkin..halluttais saada se sit itselleni
VastaaPoistaOnnea hurjasti! Odottelen mielenkiinnolla :) Osallistun a setin arvontaan
VastaaPoistaMarika K.
Ihastuin kirjaan jo nyt♥
VastaaPoistaJos onni suosii,ylin setti on ihkuin♥
Onnea kirjasta!!
VastaaPoistaykkös setti olisi mulle paras palkinto.
onnea vuoden mittaisesta taipaleesta ja jaksamista kirjan parissa. Nautin juuri kepistä ilmavista kuvistanne ja mekoista tietenkin, mutta vielä enemmän kivoista tytösistä;)
VastaaPoistaOsallistun mielelläni arvontaan ja mielikkini on Setti B,
Voi, miten hienoa! Kirjasta tulee takuulla upea teidän kaikkien kolmen lahjakkuuden ansiosta.
VastaaPoistaOsallistun setin a arvontaan.
Onnea kirjasta! On varmasti mahtava projekti. Arvonnassa mukana, ensimmäinen lila setti miellyttää silmää eniten.
VastaaPoista-Daada
Onnea ja jaksamista! Setti b on mieleeni
VastaaPoistaTodella ihania mekkoja teette :) Osaisinpa itsekin!
VastaaPoistaJos voitan, toivoisin setti B:tä.
Onnittelut kirjasta! Tavoittelen ehdottomasti ensimmäistä settiä eli A:ta! :)
VastaaPoistaOnnea kirjaprojektiin! Ihan mahtavaa, ostan kirjan ihan varmasti! Olen seurannut blogianne alusta asti. Suosikkini arvontaan A.
VastaaPoistaTe olette kyllä ihan oikea pari tekemään aiheesta kirjan ja onneksi löysitte luotettavan kumppanin wsoy:stä:) Jos arvontavoitto osuu tähän osoitteeseen niin setti A olisi mieluisin...oikein hyvää loppuvuotta Mekkotehtaalle!
VastaaPoistaOnnittelut ensinnäkin kirjasta. Tulee löytymään varmaan omasta hyllystä sitten tulevaisuudessa.
VastaaPoistaOsallistuisin arvontaa setti B:llä. Kaikki ovat tosi ihania ja valinta oli vaikea, mutta vihreä on lempparini!:)
Linkitin omille sivuille. Jotta kaikki ystävänikin löytäisi nämä ihanat sivut.
Bloginne on aivan ihana. Jään odottelmaan kirjaa. Sen on oltava mahdottoman mahtava.
VastaaPoistaArvonnassa osallistun A vaihtoehtoon.
Miisa
Ihana kirja varmasti tulossa! Aivan ihkut on kaikki palkinnot, mutta koetetaan nyt B-settiä!!! Voi, kun lykästäis :)
VastaaPoistaMukana ja lemppari on setti B
VastaaPoistaTeidän kirja on kyllä sitten must have ostos :)
Onnea kirjasta! Tuo teos löytää tiensä varmasti omaan hyllyynikin!
VastaaPoistaMukana B vaihtoehdon arvonnassa.
Sanna/lillaphant
Aivan mahtavaa! Onnea!!
VastaaPoistaOsallistun ehdottomasti ihanaan arvontaan ja suosikkini on setti C
Voi ihanaa! Toivottavasti kirja ilmestyisi PIAN! En malta odottaa!
VastaaPoistaArvontaan osallistun mielelläni ja setti A olisi suosikki :)
Onnea kirjalle!
VastaaPoistaIhana arvonta ja kamalan vaikea valinta. Sanon nyt vaikkapa C.
Oma kirja, upeaa! Siitä tulee varmasti ihan mahdottoman ihana!
VastaaPoistaKokeilen onneani A setin arvonnassa.
HannaT
Innolla odottelen kirjaa! Osallistun arvontaan; kaikki on ihania, mutta B ehkä kaikkein kaunein.
VastaaPoistaOi miten ihana uutinen! Ja onnea blogisynttärinä :)
VastaaPoistaOlen mukana A-setin arvonnassa.
Hei,
VastaaPoistanää teidän ompelukset on valloittavia ja suloisia. Minäkin aikoinaan paljon mekkosia ompelin omille kaksostyttärille :)
Nykyisin fanitan paljon essuja - työni puolesta.
Kiitos kivoista sivuista.Kirjasta tulee superihana !
Osallistun mielellään tavoittelemaan palkintoa C.
Osallistun setin B arvontaan. Onnea kirjaprojektista! Huisia!
VastaaPoistakaunein arvonta ever! osallistun setti a:n arvontaan.
VastaaPoistaMahtavaa! Toivotaan ettei meidän tyttö ehdi kasvaa ulos tästä mekkovaiheesta ennen kirjaa :D
VastaaPoistaC-palkintoa tavoittelen minä :)
Alusta asti olen seurannut blogianne ja sen ihania mekkoja!
VastaaPoistaArvonnassa mukana ja eka on ihanin.
*markka*
Oi! Onnea kirjasta! Siitä tulee varmasti upea.
VastaaPoistaIhana palkinto ja on vaikea valita suosikkia. Kaikki kävisi minulle, mutta jos yksi pitää valita, niin vaihtoehto A on eniten minun värinen.
Hei, ihailen aina mekkojanne ja varsinkin kivoja neuleita. Säännöllisesti piipahdan täällä vilkuilemassa mitä kaunista olette tehneet. Arvonnassa A on suosikkini.
VastaaPoistaPikku Manta
Onnittelut! En malta odottaa kirjan ilmestymistä vaikka kaikki omat lapseni ovatkin poikia. Suosikkini on lila setti A.
VastaaPoista-Laura-
Lämpimät onnittelut!
VastaaPoistaSetti A:ta tavoittelen! =)
Mieluusti mukana näin hienossa arvonnassa! Tosi hienot palkinnot. Setti A on minulle mieluisin.
VastaaPoistaKirja, ihanaa! Olen joskus lueskellessani huokaillutkin että kyllä teidän pitäisi sellainen tehdä. Mahtavaa, tuskin maltan odottaa :) Mun kirjahyllyssä on sen mentävä kolo! (No joo, ei siellä oikeasti ole kolon koloa, niin pieni hylly,mutta se kolo sitten vaikka tehdään sinne kun sen aika tulee.)
VastaaPoistaVaikea valita noista seteistä, ne kaikki kauniita. Kyllä se on toi B.
Heli Onnittelee tulevasta kirjasta ja kiittelee ihanista sivuistanne! Päivittäin tsekkaan sivut ja voi kuinka iloiseksi tulenkaan kun löytyy päivitys =) Osallistun myös mielelläni arvontaa A-setin toivossa. Ihanaa syksyä ja voimia arkeen!
VastaaPoistanyt vetäsitte ässän hihasta! oi ihanaa...sen kirjan minäkin aion ostaa...onnea sunna ja kirsikka! ja huiviseteistä kaikki on ihania mut sanotaan nyt ceee !
VastaaPoistaHei naiset! Olette kirjanne ansainneet. Olen täällä seurannut blogianne Istanbulista käsin alusta asti. Minulla ei ole ompelukonetta, mutta haaveilen, että aloitan sitten joskus:). Ihania mekkoja ja kaikkea muutakin kaunista on tässä blogissa saanut katsella. Myös Kristan kuvia ihailen säännöllisesti, joten terveisiä kuvaajallekin:). Koska ulkomaanelävätkin saavat osallistua arvontaan, koetan nyt arpaonneani minäkin. Niin ja Minen näköisin olisi setti A.
VastaaPoistaVoi voi ja minä kun keksin juuri täydellisen joululahjan ystävälleni - ja sitten tuli teksti että ensi vuonna... No, sitten se menee synttärilahjaksi :)
VastaaPoistaKirjaanne innolla odottaen, täysin taidoton käsityöasioissa, mutta täysillä teidän kuvista nauttien,
Susanna.
Ja niin, jos "anonyymi" voi arvontaan osallistua, niin hep, mukana olen, ja vaihtoehto B on ihanin (vaikka ottaisin seuraavatkin vaihtoehdot ;) )
happy blogaversery? all sets are amazing... but i would pick first one
VastaaPoistaMahtavia uutisia! Kirjasta tulee varmasti upea! Jos onnetar suosii, toivon settiä A :)
VastaaPoistaVau mitä uutisia, nyt en malttaisi odottaa kirjan ilmestymistä :) Kaikki settinne ovat kauniita, mutta kun kerran täytyy valita, osallistun A-palkinnon arvontaan.
VastaaPoistaKirja, ooh!
VastaaPoistaMukana ollaan!
Onnea kirjastanne, aivan mahtava juttu! voi että miten hieno siitä tuleekaan... ihant palkinnot, osallistuoisin B vaihtoehdin arvontaan! tsemppiä teille kaikkeen "kiireeseen" :)
VastaaPoistaWau!! Onnea !! Kirjasta tulee varmasti upea ja varmasti tulen sen ostamaan:) Arvonnassa mukana ollaan ja jos voitto tulee niin setti A
VastaaPoistaIhana uutinen. Olen opetellut täällä neulomaan, joka oli pitkäaikainen haave, ja ensi vuonna voisi olla sitten oikeiden ompelusten vuoro. Olen tehnyt vain jotain ihan pieniä juttuja ompelukoneella. Mutta tuo kirja voisi olla se tarvittava potku peffalle. :) Osallistun arvontaan, setti A olisi ehkä eniten minun näköinen.
VastaaPoistaOlen alusta asti anonyyminä menoanne seurannut.
VastaaPoistaTaitavaa osaamista ja luovaa hulluutta.
Jos ja toivottavasti kun arpaonni suosii, saa setti C:n laittaa postiin.
Setti B :) Kaikki kauniita kyllä.-Anna (annanunelmia blogista, en pääse taaskaan kirjautumaan)
VastaaPoistaHienoja uutisia - onnittelut! Setti A kiinnostaa, kaikki kyllä hienoja!
VastaaPoistaPetra "Petra ja Kaaleppi" -blogista. En pääse kirjautumaan jostain syystä.
VastaaPoistaOsallistun arvontaan, ensimmäinen setti on mieluisin.
t. Petra
Osallistun arvontaan, setti a on mieluisin :)
VastaaPoistaMahtavaa! Hienolta näyttää makupala kirjasta! Innolla odotan tulevaa kirjaa. Siitä tulee varmasti menestys!
VastaaPoistaIhana arvonta :) Kaikki palkinnot miellyttää kovasti, mutta kallistun kuitenkin havittelemaan C-palkintoa.
A-settiä lähden voittamaan tässä ihanassa arvonnassa! Ja kiitos kauniista blogistanne ja jakamistanne vinkeistä. Juuri tänään etsin sitä tyynyn ohjetta täältä :). Jään innolla odottamaan kirjan ilmestymistä!
VastaaPoistaOnpa mahtavaa kuulla kirjasta! Olen ihastellut mekkoja jo pitkään, kotonakin on kasvamassa pieni prinsessa. Osallistun myös arvontaan, joskos joskus vaikka tärppäisi :)
VastaaPoistaoi, onnea. oma kirja. kuulostaa ihanalta, vaikka varmasti vaatiikin paljon. olette ihania.
VastaaPoistasetti b, jos kohdalle sattuu. mutta ennenkaikkea halusin onnitella yksivuotiasta "lempparilasta" ja "kirjailijoita".
Wau ihana kirja!Onnea 1-vuotiaalle :)
VastaaPoistaOsallistun arvontaan ja valintani on vaihtoehta A :)
Hei, ihan mahtava juttu! Paljon onnea menestyneestä yksivuotiaasta blogista! Kirja on varmasti myös menestys yhtälailla. Odotan malttamattomana saavani kirjan käsiini ja kaavat käyttööni!
VastaaPoistaJa arvonta, WAU! C-palkintoa havittelen, vaikka kaikki palkinnot kyllä mielellään voisi kotiutua meille!
Onnittelut isosta jutusta! arvontaonnea haalimassa.
VastaaPoistaPäivi
ihanaa kirja teidän ihanista mekoista :) joko vois ennakkotilata :D osallistun arvontaan ja ihanin on ensimmäinen setti :)
VastaaPoistaOnnea!
VastaaPoistaMinulle sopisi vihreä huivi eli setti B.
Onnea kirjasta! Taatusti tulee luetuksi. :) Arvonnassa olisi ihanaa saada paketti A. -Kirsi K
VastaaPoistaOnnea kirjasta ja 1-v synttäreistä :)
VastaaPoistaJos voitan arvonnassa, niin haluaisin c-setin.
-Sinikka P.-
Voi kun ihanaa, onnea kirjasta!
VastaaPoistaOsallistun mielelläni A setin arvontaan :)
Upeaa, että luomuksistanne on tulossa kirja:) Sen myötä laitatte hyvän kiertämään. Arvontasetit olivat houkuttelevia kaikki, mutta A olisi kuitenkin valintani. Iloa kirjan valmistumiseen!
VastaaPoistaKuulostaa mukavalta! Toivottavasti kirjasta löytyy kokoja 134-140cm asti. Monissa söpöissä ja kiehtovissa lastenvaateompelikirjoissa koot päättyvät harmillisen varhain..
VastaaPoistaOsallistun A-setin arvontaan. Toivottavasti onni potkaisee!
Hienoa, ihanaa ja onnea!!!
VastaaPoistaMinua kiinnostaisi vihreä huivi eli B-setti. Useasti käyn täällä kurkkimassa vaikka en lukija olekaan. Meillä ei katsos ole mekkojen käyttäjiä.
Varmasti ostaisin kirjanne, jos on yhtään bloginne kaltainen. Arvonnassa olen A-setin kannalla :) -Heidi K-
VastaaPoistaIik, mikä hieno uutinen! Wau, mahtavaa!
VastaaPoistaJos sattuisin voittamaan, niin valintani on pitkän pohdinnan jälkeen B.
T. Heidi.M.R
Hei! Seuraan vain harvaa blogia, mutta hurmaava Mekkotehdas on niistä yksi. Tulen hyvälle tuulelle kauniista kuvistanne ja upean toimeliaasta elämäntavastanne. Hurjat onnittelut kirjan johdosta, tiedän, että se on mahtava merkkipaalu ihmisen elämässä, melkein kuin lapsi.
VastaaPoistaTämä on myös ensimmäinen blogiarvonta, johon osallistun! Valitsen setin C , vaikka A ja B ovat kyllä yhtä ihania.
Juulibuuli
Onnea yksivuotiaalle! Arvonnassa olen mukana, jos voitan setti a olisi mieleeni.
VastaaPoistaYllätän itsenikin ja osallistun setti A:n arvontaan. En yleensä pidä violetista, mutta tuo huivi hurmasi minut täysin :D Arvottehan sen minulle, että tutustun violettiin tämän kauneuden muodossa...? :D
VastaaPoistaKirjaa odotellessa! Ihana uutinen. :) Osallistun setin C arvontaan.
VastaaPoistaOlipas mukava yllätys kuulla kirjasta! Bloginne inspiroi aina tekemään ja ompelemaan. Piponkin virkkasin kun näin täällä niin kivoja malleja. Kirja täytyy siis ehdottomasti hankkia! Jos arpaonni suosisi niin A-setti olisi mieluisin :)
VastaaPoistaOnnea 1-vuotiaalle ja suuret onnittelut toteutuvasta kirjasta. Hienoa!! :)
VastaaPoistaJos onni suosii, niin setti A olisi mieleinen.
Hurjasti onnea blogille ja kirjaprojektille! Innolla odotan mitä kaikkea ihanaa kirjaan kätkeytyykään. Suosikkisettini on tuo a, joten sitä lähden tavoittelemaan.
VastaaPoistaoi että,varmasti ihana kirja!onnea!
VastaaPoistaja ihana on arvontaki...ois kivoja kaikki,mutta yritän ykköstä tavotella!:)
mukanaa!!!
Arvonnassa mukana! Aivan mahtavaa, KIRJA!! Onnea kovasti ja nyt vaan jään odottelemaan kirjan ilmestymistä.
VastaaPoistaUseamman kerran viikossa käyn katsomassa onko ihanaa blogianne päivitetty <3
Ihanaa, kun aikuisiälläkin voi löytää ystäviä!! :)
VastaaPoistaBloginne on ihastuttava ihastuttavine ompeluksine kaikkineen!!
Kiitos!
Poikasten äitinä mekkoilunne antaa tervetullutta tyttöskontrastia ja katseluiloa tähän käytännön jätkämeininkiin, kiiiitos ;)
VastaaPoistaJos arpaonni suosii, niin valintani on A-setti.
Vau! Onnea kirjasta!
VastaaPoistaMukana arvonnassa C-settiä tavoitellen. :)
Osallistun arvontaan! Setti C on mieluisin :).
VastaaPoista- eveliina
Aivan upeata! Onnea uuden kirjan valmistukseen. :) Osallistun arvontaan ja suosikkini on paketti c.
VastaaPoistaOo miten JÄN-NIT-TÄ-VÄÄ! Onnea tosi paljon kirjan johdosta!
VastaaPoistaMinulla on vain yksi kysymys: kuka tässä maassa ryhtyisi tehtailemaan samaa söpöyskaliiberia olevia vaatteita pienille pojille??? Poikalapsen äitinä harmittelen usein sitä, että tyttösille on jos sun vaikka mitä suloista ja pojille pelkkiä spidermaneja ja muita ihme örkkejä. Kirja poikien vaatteista kaavoineen olisi siis myös oikein tervetullut. :)
Jos niin kummasti kävisi, että voittaisin olisi setti B suosikkini. :)
Ihan HUIPPU juttu toi kirja! Onnea tytöt! Aion ostaa kirjan, vaikka olenkin lähes ompelutaidoton.
VastaaPoistaMä haluan voittaa B-setin arvonnassa. Voimia joka rintamalla,
Paupa
Onnea ja menestystä mekkoprojektille! Osallistun mielelläni arvontaan ja paketti C jäi mieleeni. Mukavaa loppusyksyä!
VastaaPoistaEhdottomasti haluan sen kirjan kun se vain ilmestyy. Hienoa työtä!
VastaaPoistaOlette taitavia ja inspiroivia!
Onnittelut teille blogista ja tulevasta kirjasta.
Arvontapalkinnot ovat ihastuttavia,
mutta jos saisin valita - C!
-Anniina
Onhan noista kaikki mieluisia, mutta Setti B sai pulssin nousemaan eniten :) Katja Lundén, Tammisaari
VastaaPoistaOnnea! Ihana lukea kivojakin uutisia :) mä tykkään noista kaikista seteistä, suosikkia en osaa edes valita, saatte päättää mun puolesta :D
VastaaPoistaOnnea teille unelman toteutumisesta! Onnea mulle mukavaan arvontaan! A:ta lähden tavoittelemaan.
VastaaPoistaOi onnea kirjasta! Ja arpaonnea minulle!
VastaaPoistaSetti c olisi mieluisin. Mielettömästi onnea krijasta, samanlaisia haaveita itsekin omaava toivotteleepi!
VastaaPoistaSaara
Mekkokirjaa odotellessa osallistun arvontaan ja toivon onnettaren suosivan. Kolmesta kauniista setistä valitsen vaihtoehdon a. T. Lissu, bloginne vakkarilukija
VastaaPoistavoi, upeaa Onnea teille:) se kirja täytyy ehdottomasti saada. iik.. sitä jo niin innolla odottelen:)palkinnot on myös niin ihania että:)
VastaaPoistaVautsi. Onnea tulevasta kirjastanne. Odotan innolla sen ilmestymistä.
VastaaPoistaSetti C kiehtoo mua.
Vautsi, ihanaa! Onnea paljon hienosta projektistanne! :)
VastaaPoistaOsallistun setti C:n arvontaan.
Tinde3
wau... kirjaa odotellessa :)
VastaaPoistaOsallistun setti A:n arvontaan.
-Mintsku85-
Kiva kuulla kirjaprojektista, odottelen sen valmistumista innolla. Tiedän jo muutaman muunkin, jotka aikovat varmasti hankkia tulevan kirjanne:) Ihanaa, että jaksatte jatkaa blogia.
VastaaPoistaOsallistun arvontaan ja tavoittelen palkintoa C.
Kiva juttu, odottelen kovasti kirjan näkemistä :)
VastaaPoistaKaikki palkintosetit ovat mielestäni kauniita, mutta ehdoton ykkönen on vihreä setti <3
Voi miten ihana juttu tuo teidän kirjanne!! <3 Sitä sitten odotellessa ;)
VastaaPoistaArvontaan osallistun tietysti myös. Lähden tavoittelemaan settiä "B".
Voi kunpa onni potkisi!!!
Hienoa jään odottamaan kirjananne innolla.
VastaaPoistaArvontaan osallistun myös innolla, tähtäimessä ensimmäinen setti.
onpas huippua!
VastaaPoistavoi kunpa arpaonni kerrankin osuisi kohdalle..
Setti A on ihanin. Onnea kirjaprojektiin! Ihania kuvia näytti olevan ja kaavat on varmasti tosi kivoja!! Odotan innolla :)
VastaaPoistaVau, toi kirjauutinen! :) Hurjasti onnea! Muutenkin kiitos ihanasta blogista (: Noita teiän töitä ja kuoseja on niiiiiin ihana kattella. Ja setistä C tykkäilen :)
VastaaPoistaOi, mahtavaa, paljon onnea kirjasta!
VastaaPoistaMielläni osallistus A-setin arvontaan. :)
Voi miten IHANAA :) Olen niin ihaillut mekkojanne ja toivonut kaavoja ja ohjeita! Onnea kirjallenne!
VastaaPoista...niin ja unohtui: setti A:n arvontaan, kiitos :)
VastaaPoistaOnnea kirjaprojektin johdosta ja 1v-blogille!
VastaaPoistaOsallistun arvontaan ja tavoittelen settiä B.
-Riikka
Ihanaa, odotan kirjaa innolla. Minkäköhän kokoisille tytöille kirjasta löytyy kaavoja? Osallistun B-setin arvontaan.
VastaaPoistaAivan super hieno juttu! Tuskin maltan odottaa!! Niin ja onnea ensimmäisestä vuodesta sekä kirjasta :D Setti A On kovasti mieleen, arpa sille :) Ihanaa sunnuntaita!
VastaaPoistaMukana arvonnassa, osallistun setin A arvontaan! :-)
VastaaPoistaT. vakkarilukijanne Aisha
Mukana, osallistun B-setin arvontaan. Kirja täytyy kyllä sitten myöskin ostaa, aivan mahtavia juttuja teette!
VastaaPoistaVoi mahdoton, miten mahtavaa. Valmis kirja on kyllä aivan pakko saada!!!! Osallistun myös arvontaan, B kuvan värit miellyttävät minua kovasti. Onnea teille kirjan loppurutistukseen!
VastaaPoistaOstan kirjan heti, kun on mahdollista! Toivottavasti trikoota ommellut osaisi vihdoin tehdä mekkosenkin.
VastaaPoistaJos arpa suosisi, valintani on c.
Ihanaa! Haluan sen kirjan. :)
VastaaPoistaSetti B olisi arvontavalintani.
Onnittelut kirjan johdosta!! Ihana seurata kun toteutatte unelmianne. Osallistun arvontaan, ja pidän huivisetistä C.
VastaaPoistaPakilan Anu
Kirjaa odotan jo innolla! :)
VastaaPoistaArvontapalkinnoista kelpaisi mikä vain, kauniita kaikki!
Luultavasti minäkin kipasen kirjan kaupasta hakemassa kun ilmestyy :) Jos jotenkin ihmeellisesti voittaisin, niin suosikkini noista on B.
VastaaPoista-Justiina
Kirjaa odotellessa valitsen setin A :)
VastaaPoistaUpeaa! Minä valitsen setin C.
VastaaPoistaIhana juttu tuo kirja, täällä ainakin yksi jonka hyllyyn se tulee päätymään. Kirjaa odotellessa tuo ensimmäinen setti voisi kotiutua meille :)
VastaaPoistaIhanaa, en malta odottaa kirjaanne! Ostan niitä heti kättelyssä ainakin kolme kappaletta; itselleni sekä kahdelle ompeluintoiselle, äidilleni ja anopilleni, jotka eivät ole vielä innostuneet tästä blogien maailmasta. Mahtavaa! :)
VastaaPoistaArvontapalkinnot ovat taas suloistakin suloisempia, eniten minun näköiseni olisi setti A.
Onnea kaikille arvontaan!
-Eve
Ihanaa, en malta odottaa kirjaanne! Ostan niitä heti kättelyssä ainakin kolme kappaletta; itselleni sekä kahdelle ompeluintoiselle, äidilleni ja anopilleni, jotka eivät ole vielä innostuneet tästä blogien maailmasta. Mahtavaa! :)
VastaaPoistaArvontapalkinnot ovat taas suloistakin suloisempia, eniten minun näköiseni olisi setti A.
Onnea kaikille arvontaan!
-Eve
Onnea kirjasta! Hieno juttu! Osallistun arvontaan palkintosetti C tavoitteissa...
VastaaPoistaKaikki kauniita, mutta osallistun setti B:n arvontaan! :) Niin, ja suuret onnittelut kirjasta!
VastaaPoistaOi! Jo yhden kuvanäytteen perusteella opus tulee päätymään hyllyyni... Odotan innolla, ja onnittelen taitavia tekijöitä! Osallistun B-setin arvontaan :)
VastaaPoistaOnnea kirjasta, se on varmaan upea, nuo kuvat siitä ovat ihania!
VastaaPoistaHaluaisin voittaa A-setin, nyt sormet ja varpaat ristiin! :)
Hei,
VastaaPoistaOsallistun vaihtoehdon C arvontaan. Kaikki setit olivat aivan ihania :)
Oi, tuon kirjan kyllä haluan! Aivan ihania kuvia! [Ja varmasti myös ohjeita tms.]
VastaaPoistaArvontaankin osallistuisin mieluusti:)
Jemina
Ihanalta kuulostaa kirja-projekti!
VastaaPoistaOsallistun mielellään A-setin arvontaan.
t.Susanna P
Edellinen kommentti hävisi tulikohan perille? No uusiksi varalta :)
VastaaPoistaIhanaa mikä kirja tulossa. Hankintalistalle menee ehdottomasti!
Jos arpaonni suosii on setti C suosikkini :)
Aivan ihana blogi, kirja näyttää ja kuulostaa ihanalta, minulle sopivalta!
VastaaPoistaOsallistun toki myös arvontaan, settiä C tavoittelen. ;)
Tuohan on aivan upea uutinen! Loistavaa, onnea ihan hurjasti! En malta odottaa, että pääsen kirjaa hypistelemään!
VastaaPoistaEhodttomasti osallistun arvontaan ja tuo b olisi mieluinen.
Onnittelut kirjasta! Jään innolla odottamaan sen saapumista kauppoihin!
VastaaPoistaOsallistun arvontaan ja A setti olisi mieluinen minulle.
Onnea, kirjasta tulee varmasti ihana :)
VastaaPoistaOsallistun mielelläni arvontaan.
Suosikkisetti on A.
(kakkosvaihtoehtona B)
-Janina
Ihania uutisia. Olen aikoinaan eksynyt blogiinne sattumalta ja se on yksi harvoista blogeista, mitä seuraan ystäväpiirini ulkopuolelta. Tyylinne on lumoava. Lempisettini on B.
VastaaPoistat.Lene
Ihastuttavia ompeluksia! Onnea tulevasta kirjasta!
VastaaPoistaArvontaan osalistuisin,ja settiä A tavoittelen.
- Pikkuväen äiti -
IHANAA! Tämä teidän kirjaprojektinne oli sunnuntaiaamun paras uutinen, miten tässä nyt malttaa odottaa ilmestymistä :) Kovasti onnea teille ja tsemppiä myös kirjalliseen osuuteen.
VastaaPoistaJa arvontaan toki osallistun myös ja A olisi mieluisin.
Wau, aivan mieletön arvonta. Odotan suurella innolla tulevaa kirjaa! Pistänkin sit heti äitini ompelu puuhiin ;)
VastaaPoista-mosarkisti
Ja setti A on ehdottomasti mieluisin! -mosarkisti
VastaaPoistaHienosta blogista tulee varmasti aivan ihana kansien välissä!
VastaaPoistaOsallistun setin B arvontaan.
Jonna
Olette kyllä kirjan arvoisia! Osallistun setin a arvontaan
VastaaPoistaKirjaa odotellessa. Hienoa! Setti A kävisi tänne käsin.
VastaaPoistaIhanaa, jo vuosi!
VastaaPoistaArvonnassa mukana.
A-setti tavoitellen.
T: Veeruska
Ihania uutisia. Onnea blogillenne ja kirjalle! Itseltä puuttuu vain se pieni tyttö, jolle ommella mekkoja.. Työtuolin kunnostus herätti täällä aikamoisen tuolin metsästyksen. Ja kirja varmaan nostaa vauvakuumeen. Setti c olisi mieluinen.
VastaaPoistaIsot onnittelut! Mahtava juttu! Arvonnassa mukana, setti B ihastutti! :)
VastaaPoistaIhania uutisia! Aivan upeaa! Odotan kirjaa.
VastaaPoistaOsallistun setin A arvontaan.
Anu
Kirjaa odotellen! Osallistun setin A arvontaan. Terv. Leena V.
VastaaPoistaihana kirja tulossa!
VastaaPoistaarvontaan osallistun lilalla.
Aivan ihania ompeluksia teillä! Odotan innolla tulevaa kirjaa, koska täältä blogistannekin olen saanut paljon inspiraatiota. Osaatte niin nätisti yhdistellä erilaisia kankaita, kuoseja ja värejä.
VastaaPoistaKaikki arvonnassa olevat setit ovat kauniita, mutta kun kerran valita täytyy, osallistun tuon Setti B:n arvontaan.
Tsemppiä kirjaprojektiin!
Katriina
Odottelen innolla kirjaanne :)
VastaaPoistaOsallistun setti A:n arvontaan.
Onnea kirjan johdosta! Sitä odotellessa haluaisin osallistua setin B arvontaan.
VastaaPoistaHei! Mukana setin A arvonnassa!
VastaaPoistaAivan ihania settejä kaikki kolme! Tulee jo valinnan vaikeus mutta taidan kuitenkin liittyä settiä C havittelevien joukkoon. =)
VastaaPoistaOnnea teille kirjaprojektiin!
Osallistun arvontaan toiveissa voittaa setti B :)
VastaaPoistaIhanaa, että olette löytäneet toisenne ja ryhteneet toteuttamaan unelmaanne yhdessä. Kirjasta tulee varmasti upea! Onnea jo etukäteen!
VastaaPoistaLöysin bloginne vasta tänä syksynä, mutta se olikin sitten rakkautta ensi silmäyksellä...
Osallistun A setin arvontaan!
Onnea kirjan johdosta! Minä tavoittelen arvonnassa settiä C. Valinta oli vaikea, kaikki ihania.
VastaaPoistaOsallistun B-setin arvontaan :)
VastaaPoistaOi, ihana arvonta! Ja jee kirja! Hyvä kun olette päättäneet tehdä sen, teillä on siihen tosi hyvät edellytykset, jepujee. Arvonnassa tahtoisin vihreän setin, jos onni suosii. Maija
VastaaPoistaOi, mahtavuutta! Saattaapi olla, että kirja löytää tiensä myös minun kirjahyllyyni! Makupalat Kristan kuvista näyttävät ihanilta!
VastaaPoistaP.S. Kokeilen onneani tavoitellen settiä A.
Jee arvonta tätä aina odotetaan:)
VastaaPoistaSetti A koitetaan :)
Onnittelut kirjan johdosta!
VastaaPoistaArvonnassa tavoittelen settiä B
8) Eppu
Hei!
VastaaPoistaIhania settejä kaikki, mutta osallistun a-setin arvontaan!
Katariina L.
Onnea tulevalle kirjalle. Osallistun A.setin arvontaan.
VastaaPoistaLämpöiset onnittelut kirjan johdosta. Unelmien toteutuminen on aina liikuttavan ihanaa.
VastaaPoistaArvontaan osallistuisin, setti B:n värimaailman tunsin omimmakseni.
Paljon onnea 1-vuotiaalle! Teidän kirjasta tulee aivan varmasti ihana, innolla odotan. :)
VastaaPoistaEnsimmäinen setti on minulle mieluisin, vaikka kaikkihan ne söpöjä on!
Mrs Jones onnittelee ja osallistuu arvontaan....suosikkini on C. Terkuin jonna
VastaaPoistaAivan ihana uutinen, että kaavanne tulevat kirjaan, täytyy käydä ostamassa kirjanne heti kun seilmestyy! :)
VastaaPoistaOsallistun myös mielelläni A vaihtoehdon arvontaan. :)
Onnea 1-vuotiaalle ja kirjaprojektista. Jään innolla odottamaan. Osallistun arvontaan ja suosikkini on A. T.Elina L.
VastaaPoistaOsallistun mielelläni ihanan, inspiroivan blogisi arvontaan (setti A). Jään myös innolla odottamaan kirjaanne ja ihania ompelutuokioita sen parissa :)
VastaaPoistaOnnittelut kirjan johdosta! Todella kauniita kuvia. Osallistun setti c:n arvontaan! :)
VastaaPoistaMahtavaa! Ja osallistun setin A -arvontaan :)
VastaaPoistaAivan mahtavaa! Tulen satavarmasti ostamaan kirjanne! Onnea upeasta saavutuksesta.
VastaaPoistaJa osallistun mielelläni arvontaan. Eniten pidän A-setistä. :)
Mari
Ihania uutisia! Mahtava juttu, että unelmanne toteutuu, onnea teille!
VastaaPoistaOallistun ihastuttavan B-setin arvontaan.
Elsie<3
Onnea uudelle kirjallenne!!!! ihan mahtavaa. ja ihana blogi teillä myös
VastaaPoistaOlen alusta saakka seurannut blogianne
VastaaPoista, pienen pojan äitinä voin vain unelmoida ihanista mekoista : )
Osallistun arvontaan, setti A.
- Neiju -
Osallistun minäkin, ihanaa kun teiltä tulee kirja! Setti C. -tuula-
VastaaPoistaMoikka!
VastaaPoistaEnsiksikin, teillä on aivan mahtava blogi! Ja toiseksi, olen kyllä varmasti ensimmäisten joukossa hamuamassa teidän kirjaanne kaupan hyllyltä.
Sitä odotellessa osallistun mielelläni teitin arvontaan. Mieluiten ottaisin kaikki, mutta pitkällisen harkinnan jälkeen taitaa tuo setti A olla minun makuuni.
Onnea kirjan puuhailuun..
....Kipa....
Hieno blogi ja hieno arvonta, jossa minua puhuttele eniten setti A.
VastaaPoistaHienoa kun taas tulee uusia kotimaisia kirjoja, ennakkokuvien jälkeen näyttää oikein hienolta. Uskomatonta mihin tämä blogistaminen aina ihmisiä viekään.
Eeva, Tre
Hienoa! Uskomaton saavutus! Täälläkin on yksi kirjan hankkija, vaikka peukalo onkin keskellä kämmentä..
VastaaPoistaIso voimarutistus!
Niinap
(kaikki setit ihania. b ehkä eniten omaan mieleen)
Varmasti upea kirja tulossa!
VastaaPoistaIhania palkintoja kaikki, mutta taidan lähteä tavoittelemaan palkintoa nro 1 :)
Onnea kirjasta!
VastaaPoistaOsallistun vikan setin arvontaan! Ihania ovat kaikki :)
Lämpimät onnittelut kirjan johdosta ja unelmien toteutumisesta! Jään innolla odottamaan kirjaanne.
VastaaPoistaVaikkakin kaikki setit ovat kauniita, valitsin kuitenkin vaihtoehdoin A.
Jonna