Pidän ihan hirmuisesti ohuista puuvilloista, popliineista ja batisteista, vai mitä ne oikeilta nimiltään lienevätkin?!
Niitä löytyy kangaskaupoista parhaiten joko kuviollisina tai valkoisena.
Harvemmin eteen osuu näitä kankaita yksivärisinä.
Olen joskus aiemmin tehnyt ystävälleni paidan, johon tarvitsimme ehdottomasti mustaa puuvillabatistia.
Sellaista ei tietenkään saanut kaupoista, joten värjäsimme itse pesukonevärillä, ja mustaa tuli.
Syksyllä minua miellytti erilaiset harmaan sävyt, ja nähtyäni Dylonin Antique Grey-paketin halusin kokeilla värjätä sillä puuvillabatistia. Samalla pesukoneeseen pääsi paria pitsiä, pieni pitsiliina, kangasnappeja, valkoista nauhaa ja pala vanhaa vahvaa lakanakangasta.
Materiaalit imivät itseensä hyvin eri tavoin väriä, joten sävyt vaihtelivat hieman. Puuvillabatisti näyttää jossain valossa hyvinkin vihertävältä, mutta on silti ihan tarpeeksi harmaa.
Materiaaleista on tähän mennessä syntynyt aikaisemminkin esittelemäni pieni pussukka/laukku sisarelleni joululahjaksi.
Pussukkaan käytin värjätyistä materiaaleista vanhaa lakanakangasta, yhden napin sekä nauhaa olkahihnaksi.
Puuvillabatistista olen jo syksyllä ommellut mekon tytölleni. Kaava on Mekkotehtaan yhteisen kaavoituksen tulosta. Tämä oli yksi niistä vaatteista, joita ompelin matkavaatteiksi lomallemme Thaimaahan. Mekko oli kyllä mukana matkalla, mutta ilman suunnittelemiani suuria taskuja. Nyt sain vihdoinkin ne ommelluksi, joten tässä kuvia.
Tässä kuvassa erottuvat parhaiten mekon pääntiellä ja hihansuissa pitsit.
No joo, nämä olivat aika synkän värisiä näin keväällä esiteltäviksi, mut koettakaa kestää!
Nyt väsyttää niiin paljon, että on pakko painua pehkuihin...
Mukavaa viikonloppua kaikille uusille ja vanhoille lukijoillemme!
Kirsikka
P.S. Nää naiset on viime päivinä todella mekkotehtailleet, joten olkaapa silmä tarkkana...