Olettekos kokeilleet näitä?
En ole mikään kimalluksen ja glitterin fani, yleensä jopa välttelen niitä.
Tiedostanpa kuitenkin sen, että tyttömme on siinä iässä, että kimallus on pop,
ja jos tytär jostain niin kovasti silmät kiiluen tykkää,
niin vähitellen äitikin oppii siinä sivussa (ainakin jollakin asteella) tykkäämään.
Nämä silittämällä kiinnittyvät kimallukset löysin Serivärissä käydessäni.
Ensiksi piirrettiin pupun kaava ihan tavalliselle paperille ja leikattiin se ääriviivoja pitkin.
Sitten kiinnitettiin kaava sinitarralla kimalluspaperin nurjalle puolelle ja piirrettiin kuvio ääriviivoja pitkin.
Piirsimme lyijykynällä, mutta oli hieman hankalaa, sillä jälki ei kunnolla näkynyt.
Olisko jollakin tähän kynäideaa?
Seuraavaksi pupu leikattiin ja silitettiin paidan etukappaleeseen leivinpaperin läpi.
Silmiksi laitoimme tuollaiset metalliset täplät jotka myöskin silitettiin.
Muut yksityiskohdat tehtiin toisista kimalluspapereista.
Lopputulos miellytti etenkin tytärtä, mutta myös äitiä.
Näin saimme pinttyneen tahran kauniiseen piiloon.
Näin saimme pinttyneen tahran kauniiseen piiloon.
Kuvio oli hyvin kiinni vielä pesunkin jälkeen.
Aioastaan nuo silmät ja nenännypykkä hieman repsottivat (voi johtua siitä, että kiinnitin ne väärin),
joten teemme ne uudestaan tuosta kimallepaperista.
Ensimmäisen valmistuttua neiti oli sitä mieltä, että tekisimme kaikkiin yksivärisiin paitoihin kuvioita, mutta taidamme kuitenkin odotella niitä uusia pesunkestäviä tahroja :).
Kiva projekti lasten kanssa tehtäväksi, suosittelen!
Puuhakasta ja idearikasta uutta vuotta 2012
kaikille blogimme lukijoille
ja ohikulkijoille!
Kirsikka

