perjantai 10. helmikuuta 2012

Valon innoittamana

Valon lisääntyminen tulee nyt kyllä juuri oikeaan aikaan. Niiin tarpeeseen.
Eikä kukaan muukaan vaarmaan pistä pahakseen sitä.
Valon innoittamana jätin siivoamatta (yleensä käy toisin päin) ja ompelin valkean mekkosen.
Haaveilua kesästä...
Mies ei ehkä niinkään ollut kotiin tullessaan innoissaan nähdessään mihin olin aikani käyttänyt. Hups.

Tämä mekkokaava ei ole tulossa Mekkotehdas-kirjaan, mutta olen hyödyntänyt siinä kahden kirjan mekon kaavanosia.
En tunnu saavan tarpeekseni röyhelöhihoista, joten tähänkin ne oli saatava.
Pahus, etten ehdi tekemään tästä värillistä versiota, vaikka mieli tekisikin just heti nyt!

kaava: Mekkotehdas
kangas: puuvillabatistia, Eurokangas
muut matskut: kuminauhaa ja kaarrokkeen alareunassa pitsiä

Moni on kysellyt mekkokirjamme perään, mistä ja milloin sitä saa ostaa.
Kirja julkaistaa tämän vuoden toukokuussa ja sitä saa ostaa ihan tavallisista kirjakaupoista.
Meidän on kuitenkin hetkeksi vielä hautauduttava mekkokaavojen ja -ohjeiden pariin.
Tästä syystä mekkotehtailijoista kuuluu täällä vielä jonkin aikaa harvemmin.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua toivotellen

Kirsikka

22 kommenttia:

  1. Ihana mekko! Odotan niin teidän kirjan julkaisua!! Täällä on kaksi neitiä puettavana kesään...

    VastaaPoista
  2. Meillä odotellaan jo ihan kuumana kirjan julkaisua! Olen näyttäny meiän pikkuneidille teiän neitien mekkokuvia ja kertonut, että kuhan kirja julkaistaan, äiti ostaa sen ja alkaa ommella kaikista kankaista mekkoja! ;) Toukokuuta odotellessa siis...

    VastaaPoista
  3. Kuvat saivat minut palelemaan. Nukunkin villapaita päällä. Aikamoista optimismia puhua nyt kesästä.

    Suloisia mekkoja on koko blogissa.
    OP

    VastaaPoista
  4. Niin kaunis, niin kaunis! Odotan innolla kirjaa, pääsee ompelemaan neitokaisille taas jotain ihanaa : )!

    VastaaPoista
  5. Siis nyt löytyi niin inspiroiva blogi, että oksat pois! Voi kunhan meidän 3-v pikkuneiti käy päikkäreille, niin tämä mami kahlaa koko blogin läpi :)

    VastaaPoista
  6. ihanaa - kuulla pitkstä aikaa ..nyt olis tiikerikakun vuoro mut eihän teitä voi jättää lukematta! niin ihana keijuleninki...ja mullekki käy just noin...monesti et antaa olla sotkut--kun mama innostuu ompelusta--ja sotkee vaan lisää, mut sit kun sielunravinto annos on saatu jaksaa taas siivota!!!

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis, etenkin selästä. Edusta on vähän alhaalla(ko).

    VastaaPoista
  8. Oi, niin kaunista jälleen kerran. ♥ Niin keväisen kepeää ja suloista :)

    VastaaPoista
  9. Oi että kun on nätti mekko ! Olisipa itselläkin, tai edes lähipiirissä tyttö jolle tuommoisen voisi tehdä..

    VastaaPoista
  10. Voi mikä ihana prinsessan unelma.

    VastaaPoista
  11. Satumaisen ihana mekko ja tytär!

    VastaaPoista
  12. Oi taivas, miten ihana mekko! <3 Kunpa vain sais peukalon irti kämmenestä ja edes suunnilleen oikealle paikalleen...

    VastaaPoista
  13. Tosi enkelimäinen! Tuo valkoinen sopii jotenkin kylmään talvipäivään (jos unohtaa tuon ulkona vallitsevan kylmyyden). Kaunis mekko. Kirjaa odotellaan täälläkin sormet syyhyten!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana ja suloine luomus :)

    VastaaPoista
  15. Ihana ihana ihana! Tule jo kesä ja rannat!

    VastaaPoista
  16. Jokainen pieni prinsessa tarvitsee tällaisen mekon! Suurella mielenkiinnolla odotan kirjaa.

    VastaaPoista
  17. Oi kuinka ihana mekko, sellainen jokaisen tyttösen unelma - ja äidin :) Tuollaiset tahdon tytöille kesäksi! Ja vielä on siis aikaa löytää toukokuuhun asti hoviompelijakin...!

    VastaaPoista
  18. Ihan huippua kuulla, että siellä odotellaan jo meidän kirjaa! Tällaiset sanat auttaa jaksamaan vielä tämän loppurutistuksen läpi, Kiitos!!
    Toivotaan, että kirjassa on jokaiselle, tai ainakin usealle, jotakin :)

    VastaaPoista
  19. Oh my!! What a beauuuutifull dress!! Did you make it? Would love to make a dress like this for my little girl.. Wish your blog was in english, so I could understand what you're writing;) this blog is so inspiring!

    Love Birgitte, Norway

    VastaaPoista