perjantai 16. marraskuuta 2012

Jännitystä ilmassa

Huomenna on luvassa reissupäivä.
Täällä ollaan yhtä aikaa innoissaan ja jännittyneenä. Ihan kuin lapsena. Olen aina ollut sellainen jännittäjätyyppi. Eipä tuo ikä taida viedä sitäkään piirrettä kokonaan pois, joten uni ei taatusti tule vielä pitkään aikaan silmään.

Aikani kuluksi jaan kanssanne pari kuvaa viime viikon lopulta. Kuvailin ystävälleni, kummityttöni äidille, millaista mekkoa olin ompelemassa omalle tytölleni talven tulevia juhlia varten. Pelkkä kuvailu sai ystäväni huokaisemaan syvään puhelimen toisessa päässä, joten tiesin heti, mitä tekisin  syntymäpäivälahjaksi. Vaikka enhän minä sitä kyllä ystävääni varten tehnyt, vaan kummitytölleni...Noh, onneksi kummin tekeleet ovat yleensä kelvanneet oikein hyvin.

Tein molemmat mekot Mekkotehdas-kirjan Mia-mekon kaavalla, mutta tein niihin etuhelman noston ja samaiset römpsyt, kuin hamppukangas-Miassa (linkistä löydät ohjeet myös kaavamuutoksiin).

Samikset suostuivat yhteiskuvaan :)

Mustat puuvillaiset mekkokankaat sekä luonnonvalkoinen mustapilkullinen kangas löytyivät EK:n palalaareista.
Luonnonvalkoinen ohut puuvillakangas mustilla ruseteilla on myös EK:sta, mutta metritavaraa.
Kaava: muunneltu Mia, Mekkotehdas-kirja



Arkisempi Mia-mekko ilman römpsyjä on muuten oiva päiväkotimekko näin talvella. Oma tyttäreni on jo tilannut niitä lisää.  Uutta Miaa on siis varmasti luvassa myöhemmin :).

Mukavaa viikonloppua kaikille!
Törmätäänkö messuilla?!

Kirsikka

p.s. Muistakaa osallistua arvontaan!!!

13 kommenttia:

  1. Tämä on erittäin söpö, ihana!
    liebe Grüße, radattel

    VastaaPoista
  2. Kaunista! :) Ja hei, törmätään vaan, vaikka kaffeella! :)

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitten törmättykään.. Jumiuduttiin johonkin kojuun juuri kun teitä haastateltiin ja myöhästyttiin paikalta :( Ehkä seuraavalla kerralla ;)

      Poista
  3. Ihanat mekot! <3 Helmarimpsut tuovat kivasti ilmettä mekkoon. Tekisinköhän meidänkin tytöille tällaiset juhliin..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Teepä ihmeessä! Meillä mekosta tykättiin kovasti.

      Poista
  4. Kylläpä on taas niin kauniita mekkoja!

    Kysyisin, että miten on valkoinen pöytänne käsitelty? Onko se vahattu?

    Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytä on käsitelty Osmocolorin vahalla Juvin liikkeessä, mistä pöytä on aikoinaan hankittu

      Poista
  5. Kiitos kauniista blogista ja kirjasta. Ja ihanat mekot, jälleen kerran!


    Kysyisin tuosta kuvasta, jossa tyttöset poseeraavat. Siellä taustalla on tosi hauskan näköistä tapettia(?) seinällä! Mistä se on hankittu ja minkä nimistä se on?

    lumenodotusterveisin
    MinnaS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MinnaS! Tapetti on kummityttöni leikkihuoneessa, enkä nyt osaa sanoa mistä tapetti on ostettu, mutta sitä saa varmasti netistä tilaamalla. Merkki on Sandberg ja tapetti on nimeltään Kaspar :)

      Poista
    2. Kiitos Kirsikka! Nyt alan miestä suostuttelemaan tapetointiin ja sitten tapettia tilaamaan :)

      terveisin MinnaS

      Poista