Tulimme juuri Kirsikan kanssa iltalenkiltä ja kylläpä ulkoilu piristikin mieltä!
Kirjakiireiden helpotettua on ollut ihana ommella mitä mieleen juolahtaa. Tällä viikolla tein iltapuhteena liilan mekon Limpulle. Materiaalina mekossa on kirppikseltä löytynyt naisten mekko, josta käytin helmaosan melkein sellaisenaan. Alkuperäisen mekon helmaosa oli kaksinkertainen ja irrotetusta vuorikankaasta sain ommelluksi yläosan. Vuorikangas oli aavistuksen mekkokangasta ohuempaa, joten tein etukaarrokkeet kaksinkertaisina. Mekkomalli on jo useampaan otteeseen täälläkin vilahdellut ja yksi kirjaankin tulevista suosikkimalleistamme.
Aloitin myös eilisen aamun ommellen. Olin jo ennen aamupuuron syöntiä saanut toisenkin samanmoisen mekon ommelluksi. Tässä asussa meillä taidetaan vastaanottaa synttärivieraita lähiviikkojen aikana:)

Kangas: Eurokankaan palalaarista
Malli: Mekkotehdas
Jumppakärpänen on puraissut tätä keskimmäistä lapsukaista ja kaikkein vähiten tärähtäneet kuvat ovatkin sellaisia, joissa ollaan keskittyneinä venytyksiin..
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Sunna