tiistai 26. helmikuuta 2013

Lomaterveisiä

Tänään palasimme hiihtoloman vietosta Lapista. Hengissä selvittiin kolmen tuhannen kilometrin autoilusta, vaikka korvissa soikin edelleen takapenkillä koko matkan laulaneet Tuuli ja Justin Bieber..

Sää suosi meitä koko loman ajan ja ulkoilimme oikein olan takaa. Peuhasimme puhtaassa lumessa, hiihdimme, luistelimme, laskettelimme ja kävimme pilkillä.

Reissuun lähtö oli taas niin vauhdikas, etten ehtinyt pakata mukaan kovinkaan kummoisia käsityövarusteita. Muutama pinkki tuubihuivi valmistui automatkan aikana ja mummon luona testailimme taikinapainantaa, josta kerron myöhemmin lisää.

Limpulla kuvassa kaulassaan uusi tuubihuivi, joka valmistui hujauksessa 15 koon puikoilla neulottuna Millenium-langasta.

Mukaan reissuun pääsi myös uusi rakas lemmikkikoiramme Rapsu. Pari viikkoa sitten kävelin työmatkallani kirpputori Emmauksen ohi ja hellyyttävä leikkikoira katsoi minua kaihoisasti ikkunan läpi. Kotona se sai perusteellisin pesun ja Ninni nimesi sen Rapsuksi. 

Höpsöksi leimautumisen uhallakin tunnustan käyneeni ostamassa Rapsulle lemmikkieläinkaupasta Flexi-hihnan ja ommelleeni siihen sopivan kaulapannan. 
 Lapissa lapset saivat taluttaa Rapsua myös ulkona, kun lumi oli niin puhtaanvalkoista.   


Kangas: Amy Butler, EK

Nyt menen nukkumaan omaan sänkyyn ja huomenna sitten uusin voimin arkeen!
Mukavaa lomaa kaikille, jotka siitä saavat vielä nauttia :)
Sunna

tiistai 19. helmikuuta 2013

Aikuisten 'Alviina'

Työkaverini tuli varovasti kertomaan omasta viiden vuoden vanhasta mekkohaaveestaan. 
Kuvailun perusteella malli muistutti juuri "tämäkin pitäis tehdä" -listallani olevaa mekkomallia.
Ja aivan Mekkotehdas-kirjamme Alviinaa.
Olen tässä vuosien varrella todennut, että en ole mikään tilausompelija. Homma muuttuu usein alkumetreillä pakkopullaksi, jos kaava tai materiaali eivät miellytä meiksiä. 
Tällä kertaa kuitenkin ehdotin, että voisin tehdä kaavat ja ommellakin, sillä samalla tekisin itselleni palveluksen. Ja kaava ja kangas olivat tietty kertakaikkisen ihanat ;).
Kyseisestä mekosta saan toivottavasti jossain vaiheessa kuvan. Nyt olin niin innoissani (ja niin taisi olla mekon saajakin), että luovutin sen uunituoreena.

Alla pari otosta omasta ensimmäisestä prototyypistä. Hieman on vielä istuvuuden kanssa paranneltavaa (ei näy kuvissa), mutta ollaan aika lähellä täydellistä. 
Ja kyllä tämäkin versio käyttöön pääsee... 



  A-linjainen Aikuisten 'Alviina' sivusaumataskuilla. Takasaumassa piilovetoketju.
Kaava: Oma.
Kangas: ohut (ei-joustava) puuvilla ,  EK:n palalaarista

Ah ihanuutta! Lomalaisille alkoi paistaa aurinko!
Nyt ulos ja pulkkamäkeen, MORO!

Kirsikka

torstai 14. helmikuuta 2013

Arvottu on!


12 x KOTI- kirjan arvonta päättyi tänään klo 18. 
Kiitoksia kaikille osallistuneille mukavista ja ideoita herättäneistä kommenteista!


Arvonnan onnekas voittaja on:

Tampereelle, lastenvaateompelua for dummies, kiitos! ;) Tuon kirjan haluan, joten kokeillaan nyt ensin arvontaa ja sitten kirjakauppaan, jos ei muu auta.


Onnea siis Johannalle! Laitathan yhteystietosi meille sähköpostilla, kiitos!

Hyvää ystävänpäivän myöhäisiltaa teille<3

K & S


P.s. Mekkokurssilla on enää yksi vapaa paikka!!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

12 X Koti -arvonta

12 x KOTI-kirja kätkee kansiensa sisään satumaisen kauniita kuvia ja ihania sisustusideoita. 
Mitä muuta olisikaan voinut odottaa, 
kun kirjan tekijöinä ovat valokuvaaja Krista Keltanen ja sisustustoimittaja Jonna Kivilahti.

Saimme ilon ja kunnian arpoa yhden uuden uutukaisen kirjan blogimme lukijoiden kesken. 
Arvontaan voit osallistua jattämällä viestin kommenttiboxiin. Samalla kuulisimme mielellämme ajatuksianne siitä, millaisia käsityökursseja kaivataan ja missä?

Arvonta päättyy torstaina 14.2. klo 18.00. 
Muistathan jättää yhteystietosi, mikäli osallistut anonyyminä kommentoijana.    

Onnea ihanan kirjan arvontaan :)



.. ja mukavaa alkavaa viikkoa!
Kirsikka ja Sunna

torstai 7. helmikuuta 2013

Mekko-kurssi

Järjestämme huhtikuussa mekkokurssin yhteistyössä Tikata Oy:n kanssa. Yksipäiväinen kurssi pidetään lauantaina 20.4. 2013 Tikatan kurssitiloissa Helsingissä, Itäkeskuksessa. Päivän aikana suunnitellaan ja ommellaan Riine-mekko lapselle. Hihamallin mekkoon voi valita lukuisista eri vaihtoehdoista. Mekkotehdas-kirjan kokojen (86-128) lisäksi bonuksena käytössä koot 74/80 ja 134/140.

Kurssilla käytössämme ovat Tikatan ompelukoneet ja saumurit. Nauha- ja pitsivarastojaan voi täydentää kurssipäivän aikana Tikatan liikkeessä. Otamme mukaan myös omia tilkkuvarastojamme, jotka ovat kurssilaisten käytössä pientä korvausta vastaan.

Lisätietoja kurssista Mira Merikannolta mira.merikanto@tikata.fi.
Lisätietoja saat ja ilmoittautumaan pääset tästä: klik

kuvat: Krista Keltanen

kuva: Mekkotehdas-kirjasta

Toivottavasti nähdään kurssilla:)
Kirsikka ja Sunna


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

IIHHANA MUIJA

UUH IIHHANA KOTIMAINEN MUIJA..kuosi..;)

Poikkesin tällä viikolla Marimekon tehtaanmyymälässä ja hain sieltä vielä palan valkomustaa muija-kuosista ohutta puuvillaa, samaa  jota käytin myös keskimmäisen lapsosen tilkkupeitossa.

 Tiesin jo etukäteen, että viikonlopusta on tulossa tiukka ja tarkkaan aikataulutettu. Vaihdoin silti jo torstai-iltana saumuriin valkoiset langat ja ajattelin että päivistä selviydyttyäni ansaitsen totisesti yöllisen ompeluhetken jos toisenkin. Perjantaina poikkesin kotimatkalla vielä Eurokankaaseen ja kassalla kerroin myyjälle, että toiset hakevat perjantaipullon yksinäisten iltojen iloksi, mutta minä kannan kotiin kangaskassin. Myyjä totesi, että tämä pahe taitaa tulla pitemmän päälle kalliimmaksi ja oli siinä kyllä ihan oikeassa:)

Kuvassa näkyvä Katariina-mekko sai hihansuihin ja etukaarrokkeen yläreunaan mustat puuvillapitsisomisteet. Tilkkupeitto-ompeluksista jäi ylimääräisiä tilkkuja, jotka sopivat hyvin taskukankaiksi. Uuden mekon sai tällä erää pienin prinsessa.

Malli: Katariina, Mekkotehdas-kirja
 Kankaat: Marimekko
Pitsi: Sinelli

Samaisista mari-tilkuista kasasin taasen myös yhden uuden tyynyn, joka päätyi olohuoneen sohvalle. 

Nyt voisi olla korkea luopua pyjamahousuista ja käydä takavarikoimassa tv:n kaukosäädin nuorisolta, katsovat nimittäin alakerrassa omin luvin uudestaan eilisiltaista arveluttavaa viihdeohjelmaa.. 

Mukavaa sunnuntai-iltaa toivotellen
Sunna